Useimmat tutut yrttiteet valmistetaan lehdistä, kukista tai hedelmistä – ne luovuttavat aineensa helposti, kun niitä haudutetaan kiehuvassa vedessä 5–10 minuuttia. Juuret ja juurakot ovat rakenteeltaan erilaisia: ne ovat kasvin tiivis, puutunut osa, jossa ainesosat ovat sitoutuneet paljon lujemmin. Juuri siksi isohirvenjuuri tarvitsee vesihauteen eikä pelkkää kiehuvaa vettä.
Myös makuprofiililtaan isohirvenjuuri on omaa luokkaansa. Kun kamomilla, minttu tai lehmus antavat miedon, neutraalin tai makeahkon maun, isohirvenjuurikeite on kirpeä ja selvästi karvas, ja sen eteerisistä öljyistä tuleva yrttinen tuoksu on voimakas. Koostumuksen limaaineet pehmentävät hieman jälkimakua, mutta juoman karvas luonne säilyy.
Tällaista profiilia arvostetaan perinteisesti juuri silloin, kun ruokavaliosta puuttuu karvaita makuja – kylmänä vuodenaikana tai kun ruokahalu on heikentynyt. Se ei ole juoma ”joka päivä rentoutumiseen” vaan pikemminkin niiden valinta, jotka ottavat tietoisesti kotinsa yrttivalikoimaan voimakasluonteisen juuriraaka-aineen.
Isohirvenjuuren juuren sisältämä inuliini on kasviperäinen polysakkaridi, joka kuuluu ravintokuituihin. Miedoissa kukkahaudukkeissa tällaista ainesosaa ei yleensä ole, tai sitä on vain vähäisiä määriä.